Klo:22:40 Niin se vain on eka risteily takana. Kaikki meni hienosti. Eihän se kyllä muuten olsi voinut edes mennä. Ehe ehe.

Kuuden maissa tänään aloitettiin työt. Siis aamulla. Koko päivä piti vielä ahkeroida, että saatiin paikat valmiiksi kunnes kansa sankoin joukoin saapuuu. Monenlaista puuhaa oli "listalla".

Tästä eteenpäin työ muuttuu siten, että jynssäämiset ja remontti/rakennushommat jos nyt ei ihan lopu, niin ainakin vähenee radikaalisti. Saadaan keskittyä pelkästään savustamiseen.

Homma alkoi kalojen suolauksella, tällä kertaa savustettiin vain lohta ja kampelaa. Lohesta oli kolme eri versiota: pippuri-, aurajuusto- ja loimulohi. Pari kolme tuntia suolauksen jälkeen tuli uuniin ja kalat perään. Savustuksen aikana voi sitten touhuilla muuta tai vaikka ottaa rennosti. Välillä tieten kytätään uunia. Pari tuntia tällä kertaa savustus kesti kaikenkaikkiaan pari tuntia.

Viien maissa aggrigaatti käyntiin ja kalapakkanen päälle. Puoli kasilta agrigaatti sammuksiin ja sisälle. Sitten kun laiva on noin 530:n metrin päässä, niin parilat tulille. Kun laiva saapuu met törötetään valmiina laiturilla, nakataan köydet pollarieden ympärille ja alkaa armoton juoksu maitokärryjen kanssa, niillä roudataan kaikki laivan mukana tulevat ruoat, juomat ym. tavarat. Äkkiä kaikki omille paikoilleen ja heti, kun kaikki on valmista, niin Maikku eli Loistokarin Akka kuuluttaa nälkäiselle kansalle notta: "Tervetuloa Loistokarille, olkaatten hyvät, pöytä on katettu".

Heti Maikun lausuttua taikasanat kansa ryntää pöytien äärelle kuola valuen, silmät kiiluen. Armoton kamppailu, ihan niinkuin olisi vähintään viimeinen ehtoollinen. Lappavat lautasille enemmän kuin jaksavat kantaa, ainakin melkein. Kaikesta selvittiin kuitenkin ilman isompia käsirysyjä. Ei se ruoan haku lopulta kauaa kestänyt, eikä syönti. Pikkusen ennen ysiä suunnilleen kaikki olivat syöneet. Kansa siirtyi laiturille tanssaamaan, siellä oli ihan elävää musiikkia. Mikälie duo soitti ja lauloi tanssimusiikkia.

Sillävälin met siivottiin ruoan jämät, roskat ja tyhjät pullot pois takaisin laatikoihin ja roudattiin takas laivalle. Samanlaista juoksua ku ennen syöntiä. Methän ei siis olla kahestaan, on tarjoilijoita, pari kansipoikaa ja kapteeniki jotaki touhuaa siinä mukana. Kymmentä vaille kymmenen kaikki ovatkin jo takaisin laivassa ja kapu töräyttää kolme kertaa höyrypilliä, muka niinku merkiksi, että nyt lähetään.

Tänne met jäätiin kahestaan rättiväsyneinä, mutta hyvillä mielin. kovasti ihmiset kehuuivat ruokia. Taidamme laittaa nukkumaan.DSC05104-normal.jpg

DSC05107-normal.jpg

DSC05108-normal.jpg

DSC05110-normal.jpg

DSC05115-normal.jpg

IMG_1877-normal.jpg