Kellon ollessa 23:50 lauantaina 30.8 tultiin juuri saunasta, takana kauden viimeinen risteily. Asiakkaita oli 150, eli laiva oli kertakaikkiaan täynnä. Melkeinpä voi sanoa, että oli ehkä vähän enempi kuin täynnä, koskapa normi "täysi" on 141.

Kaikki meni loistavasti, eli normaalisti. Vähän on haikea tunnelma. Siinä sitä heipattiin työkavereita, osa jatkaa ensi kesänä, osa ei. Kaikenkaikkiaan mukavia kaikki. Suurimmaksi osaksi nuoria tyttöjä kaikki tarjoilijat. Ahkeria ja iloisia aina. Oli myös kapteeni ja kansipoika. Kapu on vakkari, mutta kansipoika ei ehkä tule ensi kesänä. Lisäksi oli konemestari ja orkesteriduo. Tutuiksi tulivat kaikki.

Kyllähän tämä oli hieno kesä. Melkeinpä voi sanoa, että paras kesä ikinä. Se jotenkin oli mukava istua tuolla laiturilla ja katsella pimeää merta ja kuunnella aaltojen loisketta. Se vain jotenkin kiehtoo, meri. Siinä on sitä jotain. Muistan aina kun äiti aina haaveili synnyinseuduistaan Petsamossa. Halusi aina palata lapsuuden maisemiin. Jäämeren rannoille. Sitä jotenkin tuntuu, että itsekin on aina halunnut meren rannoille tai ylipäätään jonnekkin missä näkee kauas. Isä aina puhui, että haluaa viettää vanhuutensa jossain lapin tuntureilla. Kummallakaan vanhemmista haaveet ei toteutuneet. Sieltä vanhemmilta sitä olen perinyt nämä mielihalut, luulen.

Huomenna lähdetään kohti Kittilää. Viikon päästä maanantaina jatketaan töitä Herrankukkarossa.

Ei jaksa enempää tällä kertaa, Maikku jo nukkuu, samoin itse kohta.

Loistokari kiittää ja kuittaa.